Markkinointikanavia internetissä

Posted by Miss Anabel Jenkins Jr. on July 29, 2016
Uutiset

Digitaalisessa maailmassa on lukemattomia mahdollisuuksia markkinoida itseään, yritystään ja tuotteitaan, mutta ennen kuin syöksyy suin päin tekemään YouTube-videoita tai suunnittelemaan mobiilisovellusta, kannattaa istua alas hetkeksi.marketing

Ensin päämäärä, ideointi ja strategia

Ensin kannattaa miettiä, mitä haluaa markkinoinnilla konkreettisesti saavuttaa ja sen jälkeen kannattaa tutustua mahdollisiin markkinointikanaviin, ideoida hieman, sekä suunnitella strategia. Mielen pitäminen avoinna eri kanavien suhteen on hyvä idea, sillä mitään takuuvarmaa menestyskaavaa ei pysty tarjoamaan niistä mikään. On myös hyvä käyttää ainakin kahta tai kolmea samanaikaisesti, sillä siten menestysmahdollisuudet moninkertaistuvat.

Eräitä markkinointikanavia

Ihan ensiksi on tietenkin yrityksellä oltava nettisivut. Jos sivuilla myy tuotteita, voi esimerkiksi rekisteröinnin tai maksamisen yhteydessä pyytää asiakkaan sähköpostiosoitetta. Sähköpostimarkkinoinnin voi aloittaa pienelläkin listalla ja kasvattaa sitä pikkuhiljaa. Asiakkaille voi meilata uutiskirjeen, jossa voi kertoa uusista tuotteista, tarjouksista ja kuulumisista. Meilipalvelut kuten MailChimp tarjoavat apua muun muassa meililistojen ylläpidossa.nettikasinovertailuJos yrityksellä on suuri mainosbudjetti, saattaa mainostilan ostaminen joltain suuritrafiikkiselta sivulta olla hyvä ratkaisu. Esimerkiksi Facebook myy mainostilaa tätä tarkoitusta varten. Tämän kanavan huono puoli on, että oma mainos saattaa jäädä muiden jalkoihin.Kumppanuusmarkkinointi tuo myös lisäasiakkaita. Sivut, jotka keskittyvät sisältöön, kuten esimerkiksi suositut blogit tai nettikasinovertailu ottavat mielellään sivuilleen yrityksen linkkejä, jos ne vain käyvät sivun sisällön kanssa yhteen. Heitä kutsutaan kumppaneiksi. Kun netissä surffaaja eli asiakas klikkaa linkkiä, päätyy hän yrityksen eli myyjän sivulle. Myyjä maksaa sovitun kompensaation kumppanille, joka voi olla vaikkapa osuus myydystä tuotteesta.Jokaisen yrityksen pitäisi myös panostaa SEO:hon (search engine optimation) eli hakukoneoptimointiin ainakin hieman. Tämä tarkoittaa yrityksen päätymistä hakukoneella haettaessa ensimmäisten tulosten joukkoon tai ainakin ensimmäiselle tulossivulle. Verkkokauppaa perustettaessa on tarjolla monia valmiita verkkokauppa-alustoja, ja kannattaa tarkistaa, että ne käyttävät lähdekoodia, joka on hakukoneystävällinen. Samaten blogia perustettaessa kannattaa valita Google-ystävällinen URL-osoite. Muita keinoja ovat sisällöntuottaminen, erityisesti artikkeleiden, joissa on linkkejä. Kannattaa myös varmistaa, että sivusto on helppo löytää niillä hakusanoilla, joita potentiaalinen asiakas hakiessaan tarjoamaasi palvelua käyttää.